Lapsuuden kesä

Lapsena kesät oli lämpimiä ja aurinko paistoi joka päivä. Syötiin jäätelöä, mansikoita ja kermavaahtoa, hattaraa ja taikapölyä. Polskittiin järvessä, pelättiin järvimörköjä ja kuivateltiin nakuna tuulessa. Tämä kesä oli lapsuuden kesä.

Oli niin kuuma, että järvessä oli käytävä viilentymässä vähän väliä. Lopulta ei jaksanut laittaa enää uimapukua päälle, vaikka kalastajat kulkivat aivan rannan tuntumassa. Mitäs sitten. Lapsuuden kesänä. Märällä pyyhkeellä taputtelukin oli yhtä tyhjän kanssa. Tuuli. Se luonnon oma hiuskuivaaja löytyi taas.

Yhtenä mökkipäivänä mies katosi minulta pitkäksi aikaa, juuri kun olisi ollut tärkeää asiaa. Miten tuskastuttavaa. Vajan nurkilla sen kuulin. Kaupunkilaismies pölötti kännykkään ulkohuussissa. Tempaisin huussin oven auki ja tivasin, että eikö se kuule? Kun minä olen huutanut vaikka kuinka?! Ja kauan!?

Mies katsoi minua. Könöttäessään, housut kintussa, känny korvalla totesi, että me olemme tainneet hiukan mökkiytyä jo. Katsoi minua, vaativana vastausta odottavaa, eevan asussa tapittavaa naista.

Aurinkokylpyjen sekaan mahtui myös trampoliinihyppelyä. Koira hyppi ja kiljui trampoliinin alapuolella ja me muut kilpaa kiljuen sillä toisella puolella. Voi älä tule talvi ja huputa hyvää trampoliinia, älä.

Ja aikuinen koira oppi uimaan! Ja kun kerran hauskuuden keksi, ui saman tien menetettyjen vuosienkin edestä.
 

Mustikassa se on tykännyt olla aina.

Ja minä neuloin myös.

 Elämäni toiset tumput. Ensimmäiset valmistuivat peruskoulussa. En osaa edes laskea kuinka kauan aikaa sitten :).

malli: Kevlar-lapaset (Ulla)

lanka: Katia Alpaca Andes, 61g (Tallinnasta), tykkään kovin rouheasta ruskeasta väristä

puikot: 3,5mm

muuta: 36s, vähän napakat ja vetävät hiukan sormia kasaan,

mutta parin käyttökerran jälkeen alan olla sitä mieltä, että hyvä tuli :)

Näppärät puutarhahanskat. Täällä kun ei olis kiire minnekään.

Huh-huh, mikä huhtikuu

Ja huh-huh, mikä putkiremppa... Ehkä kuitenkin ihan tavallinen sellainen. Vedet katkeaa yllättäen, samoin sähköt. Jormaa tuppaa aamuisin asuntoon ja piikkauskone laulaa. Me lähdimme miehen ja koiran kanssa karkuun mokomia. Opiskeluajat ovat yllättäen palanneet takaisin. Väliaikainen asuntomme on Helsingin ydinkeskustassa ja neliöitä 19. Gyllä.

Kuten lumipallo lähtee vyörymään, myös putkirempalla on kauaskantoisia vaikutuksia. 19 m2... Matkaliput kourassa Unkarin maalle, Budapestiin. Olen käynyt siellä viimeksi melkein 20 vuotta sitten. Reilaten. Tällä kertaa kokemus oli kovin paljon toisenlainen. Reilatessa en nähnyt yhtäkään oppaissa mainittua turistikohdetta, mutta nyt sitäkin enemmän.

Ja siellä oli kevät!

Ja rinteellinen rairuohoa!

Kaiken kukkean vastapainona myös pysäyttävä Terrorin talo. Ja talossa uhrien seinä.

Viimekerrasta poiketen kontaktit natiiveihin jäivät hyvin vähäisiksi. Reilireissulla tädit kuskasivat heti junan ovelta suoraan koteihinsa, tarjoilivat aamupalaa ja pesivät vielä pyykit. Myös virkavalta oli silloin kovin aktiivia. Maahanmuuttoviranomaiset tunnistivat minut aikoinaan irtolaiseksi (muovipussi käsilaukkuna) ja metron lipuntarkastajat meinasivat rengastaa hankalaksi heittäytyneen reilaajan (= ei, en puhu englantia, enkä osaa kyllä suomeakaan). Yritin nyt uusintakäynnillä löytää silloisen Euroopan korruptoituneimman poliisiaseman, mutta vesiperän vedin.

Löysin minä jotain tilallekin. Ahtaanpaikankammoisena kaupungin alaisen luolaston.

Unkarissa minulla oli mukana käsityö, mutta kaupunkiloma olikin täyttä työtä. Kaupunkilomasta palautumiseen vaadittiin pötkötystä korpimailla. Ja siellä jos missä, on aikaa käsitöille.

malli: oma, aloitus Novitan hiippapipan mukaisesti

lanka: Novita Huopanen, valkoinen ja harmaa (iiiihanata), reilu 200g

puikot: 8mm pyöröt ja sukkapuikot

muuta: lonkerot pääosin kapenevaa e-cordia, pesukonehuovutus 2 kertaa 40 asteessa

(rav-link, Octopus hat)

Pientä sipistelyä ja sain sen valmiiksi. Mustekalahatun. Juuri sopivasti Lapin lasketteluretkeä varten. Rinneasuni edusti 90-lukua, mutta hattuni, uu-la-laaa, se oli ihka uusi ja uniikki. Mokoma ei olisi ikinä kaupan hyllyltä kutreilleni asettunut, saatikka, että olisin siitä jotain maksanut. Omin käsin nykerretylle ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin kantaa teosta suurella ylpeydellä :D.

Ja yht' äkkiä huhtikuu päättyy tähän.

Huh-huh, mikä huhtikuu.

Taikahattu

ohje: nro 15, Novita talvi 2005

lanka: Novita Huopanen, 150 g

puikot: 8 mm, virkkuukoukku 8 mm

... on nimeltään tämä kuukausi sitten kylvetetty hattu. Myös prinssi- ja kukkohattuna tunnettu.

Annoin eräänä jouluna kummipojalleni lahjaksi hatun. Paketista ilmestyi tämä ja saajan oli nähtävästi nuoresta iästä johtuen vaikea peitellä tyrmistystään. Raisu-täti kertoi kuitenkin, että kyseessä on taikahattu. Hattu laitetaan pesukoneeseen ja ohjelman käynnistyttyä lausutaan taikasanat.

Abrakadabra, muutu TAIKAHATUKSI! Saaja oli sen verran lähtötilanteesta epäluuloiseksi tormistunut, ettei yksi lausuntakerta riittänyt. Hän uskoi vakaasti toiston voimaan...

Ja sieltä se vihdoin ilmestyi! Venytyksen ja pienimuotoisen väkivallan jälkeen, Taikahattu. Kovat piippuun heti ja hattu pakattiin mukaan hiihdon viimeistelyleirille.

Erämajalla ei kaikunut palokärjen koputus... tai jos kaikui, kaikui liian pienellä volumilla. Urheilu todella on verta, hikeä ja kyyneleitä. Onneksi veri jäi tällä leirille vähemmälle, mutta vertahyytävää mielenilmaisua jaloa kansallislajiamme kohtaan viljeltiin runsaasti.

Sinnikkäästi kapusi verryttelypuvussaan treenaaja ylös kerta toisensa jälkeen ja jatkoi matkaa kohti uusia pettymyksiä. Loppusaldoksi laskettiin kilometrejä 0.02 ja kaatumisten suhteen tulemme olemaan yhteydessä Mr Guinnesiin.

Vastoinkäymisistä huolimatta leiri ajoi asiansa yhteishengen kohottajana (ks. urheilijanuorukaisen ja kannustusjoukkoon kuuluneen pystykorvan symbioosinen tunnetila).

Treenin päätteeksi huoltojoukot kuljettivat väsyneen sankarin lämpöiseen saunaan lihashuoltoa varten. Maestro tervehtii fanejaan ja uhoaa palaavansa vielä.

Taikahattu ei valitettavasti näyttänyt kynsiään hiihdon opettelussa, mutta siitä tuli tähänastisista neulomuksistani pidetyin ja pidetyin. Ehdottomasti. Suosikkihattu urhealle, ennakkoluulottomalle, punaista rakastavalle pojalle.

Loppu hyvin, suurinpiirtein kaikki hyvin.

Jälkilämmöt

Lankomies, Lempilankomies (ainoa kappale) on ihmemies. Ropelipää, Mc Gyver. Kummallinen yksilö, joka ei epäile etteikö osaisi. Ei itsestään ihmeitä kuvittele, muttei myöskään tekemisen ajattele olevan, noh, tekemistä kummempaa. Kadehdittava piirre.

Lempilankomies rakensi yhteiselle mökillemme, sinne Kainuuseen kylpytynnyrin. Onhan noita nähty ja tehty. Kohdattu ongelmia ja ratkaistu ne. Niinpä suunnitteluvaiheessa ensimmäinen toimenpide on sukeltaa netin ihmeelliseen maailmaan oppia hakemaan. Näin minä kuvittelin. Mutta ei Lempilankomies. Menettäisi nähtävästi muuten kumpuilevan matkan riemun ja tuskan ja niitä molempia todellakin riitti...

Nyt on Nälkämaan rinteillä perin onnistunut ja omanlainen kylpytynnyri. Tynnyrin ympärillä tohisee parikin tuunattua kiuasta ja kiukaasta tynnyriin kulkee jos jonkinlaista putkea ja mutkaa. Itse tynnyrissä ei sitten häiriötekijöitä olekaan... riippuen mitä tai ketä häiriöksi lasketaan... :D

Voi veljet ja siskot mikä paikka! Pakkasta rapiat -20 astetta, mutta vesi +38. Nouseva vesihöyry lämmittää myös vedenpinnan yläpuolisia ruumiinosia, joten ei siellä kylmä tule. Ihanat Lempilankomiehen rusoposket keikuttivat tarmolla vedenpintaa uuden vuoden pilkkopimeässä illassa.

Välillä ollaan kaikki ihan hipihipihiljaa...

Olin siellä minäkin. Ja huurrekuorrutettu hiippapipa. Ja Cousteau-pipoinen mies. Ja hyvin jäähdytettyä skumppaa. Mitään enempää en heti osaa toivoa.

Linnanneido

Sielussani asustelee armoton, piilovaimea romantikko. Hyvin vaimeasti ja hyvin piilossa. Lomalla sillä on kuitenkin taipumus tumpsahtaa esille jopa melko näkyvästi.

Kartanot on suuri heikkouteni. Iltapäiväkävelen kuvitteellista, pitsistä päivänvarjoani pyöritellen alusmailla ja... tähän kuuluisi ehdottomasti käyttää sanaa "kupeilla". En vaan millään keksi miten. Ehkä kupeillani lepäilee hajusuolapurkki mahdollista ennenkokematonta lankalöytöä silmällä pitäen.

Tallinnasta arvoisa neido löysi tällä kertaa kivilinnan...

...viehättävän, historiallisen hotellin vanhasta kaupungista, St Olav Hotel. Olin varannut kadun puolelta asteen prameamman huoneen poreammeineen, mutta tunnelmaa vaivasi hieman viereinen "monenmoisen" palvelun yritys. Ei toki tarjottu palvelu, vaan erittäin voimalla takova taustamusiikki. Huoneen vaihto perusmalliin sisäpihalle ja jo kimpoili taas harpun soinnut pitkin eläväistä kiviseinää.

Olen kovin tykästynyt Tallinnaan. Vielä vähän aikaa sitten minulla oli kaupunkia kohtaan kummallisia, vuosikymmenen takaisia ennakkoluuloja. Onneksi sain silmäni auki. Kaupunki on täynnä hyvää ruokaa, musiikkia, kaunista ja rosoista arkkitehtuuria (no, ei kannata katsoa liian kauas itälaidalle), käsitöitä ja paljon, mistä en vielä tiedä.

Eikä Tallinnassa ole mahdollista käydä ilman Karnaluks kierrosta. Ei vaan ole. Tällä kertaa tilanne pysyi hallinnassa, mutta toki henkilökunnan täytyi pyytää minua poistumaan liikkeestä sulkemisajan jälkeen.

Nyt kun olen huivin makuun päässyt, noista kahdesta Mohair Lux kerästä tulee huivi. Mikäli tilanteen kohdalle osuessa sattuu huivituttamaan. Angora-merino-sekoituksesta jalostuu ehdottomasti kämmekkäät hoivaamaan aarteitani. Olen onnistunut kuluttamaan val-ta-vas-ti aikaa Ravelryssa yhden helgata kämmekkäohjeen perässä. Nehän voisivat kuitenkin olla ihan simppelit, perusmalliset, resorikämmekkäät ilman kikkailuja. Sellaiset työkaverini hetki sitten seiskaveikasta tekaisi ja sai vielä tilauksen samanlaisista :). Että sellaista yksinkertaisuutta.