Minttumaari-hihatin

Valmistui se :). Ja sitä voi jopa käyttääkin :D. Ylläripylläri.

malli: Minttumaari-huivi muokattu tuurilla ja tunteella hihattimeksi

lanka: M&K Mohair, Marks & Kattens, 88g

puikot: 6mm

modaukset: remontin takia muistilappu on hukassa...

(ravelrysta löytyy tasokuva, josta nähtävillä kappaleen muoto)

Minulla on vaatekaapissani Koillismaan mummulan vintiltä löytynyt aarre, ihanainen mattakultainen mekko. Mekko istuu minulle, lyhyelle täppänälle kuin valettu. Tottakai, sukunsa nainen :). Mekko on hihaton, joten päätin pikkujoulukaudelle tehdä käsivarsien suojaksi hihattimen. Pikkujoulut oli ja meni mekko päällä, mutta hihatin valmistui vasta tämän vuoden puolella.

Edellisessä postauksessa esittelin päämallikuviosta valokuvan ja vielä silloin neulottu pinta vaikutti ilmavalta ja ihanaiselta. Kappaleen valmistuttua kastelin sen, painelin enimmät vedet pyyhkeeseen ja varovasti venyttelin muotoonsa. Ei tämä pilalla ole, ei. Lähempi tarkastelu muistuttaa kuitenkin nuhjaantunutta, kevätloskassa rämpinyttä rottaa. Miten ihmeessä mohairpintoihin saa takaisin alkuperäisen pöyheyden?

Aarre nro. 2. Mummulasta tietenkin, mutta tällä kertaa Keski-Suomen sellaisesta. Mikä vadelmamunkki!!! Molemmissa sama sävy. Tätä käsilaukkua hyvin vähävarainen, edesmennyt mummuni käytti harvoilla teatterireissuillaan. Sisällä on pieni pitsinen nenäliina, eikä sinne oikeastaan muuta mahdukaan. Mummun aarteella ei minnekään baariin mennä, mutta jospa vaikka teatteriin. Kampaisin hiukset, pukeutuisin nätisti, tarkistaisin, että liput on käsilaukussa tallessa... Hurjan rakkaita ovat molemmat mummut ja paljon on heistä hyviä muistoja.

Miksikö seison kuvissa pöydällä? Tietenkin siksi, että tatinpolkijan kintut näyttäisivät vähän pidemmiltä. Kuvauskulmaan vaikutti myös hiukan se, että taloyhtiössämme on käynnissä putki- ja sähköremppa ja olohuoneemme lattiatasolla seistessä sisustus näyttää tältä.